Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2016.

Yön yli kohotetut sämpylät

Kuva
Joskus sitä vain kaipaa arjenhelppoutta sekä ihania tuoreita sämpylöitä jotta aamu alkaisi paremmin. Kukapa ei haluaisi rapsakoita uunituoreita sämpylöitä? Nämä on käytännössä jopa helpompia tehdä kuin pataleipä Suosittelen kokeilemaan molempia. Näissä sämpylöissä on ihanan rapsakka kuori ja pehmeä sisus. 3 dl vettä 2,5 dl rahkaa  (jos et halua käyttää rahkaa, laita siinä tapauksessa 5 dl vettä) ½ pussia kuivahiivaa 1 tl suolaa 1 dl ruisjauhoja 1 dl kaura- tai ohrahiutaleita 5 dl vehnäjauhoja Sekoita kuumaan veteen rahka. Lisää vesi-rahkaan kuivahiiva ja suola. Sekoita joukkoon ruisjuhot, hiutaleet ja vehnäjauhot. Älä laita kaikkea vehnäjauhoa kerralla, sillä jauhojen kuivuusaste vaihtelee ja taikinan pitää olla melko löysää. Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta niin kauan kuin vehnää on vähintään puolet, ajat ja lämpötilat pysyvät samana. Peitä taikinakulho leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä ja laita jääkaappiin yöksi kohoamaan. Seuraavana aamuna:

Vaniljainen juustokakku mandariinikiilteellä sekä gluteenittomalla pohjalla

Kuva
Olimme menossa mieheni sukulaisten luona käymään ja viemisiksi halusin leipoa jälkiruoan. Ainoa vaatimus oli että pitäisi gluteeniton. Hmm.. Juustokakkua on tullut tehtyä luvattoman vähän, joten sellainen saa luvan kelvata. :) Jotain keltaista pitäisi pääsiäisen kunniaksi laittaa ja kaapeista löytyikin säilykemandariineja mitä olin ostanut smootheihin käytettäväksi. Nyt ne pääsisikin pöydän kunniavieraaksi! Koristeetkin löytyi jo valmiiksi. Pohja: 150g gluteenittomia keksejä 50g voita Murskaa keksit hienoksi, sulata voi ja sekoita ne keskenään. Vuoraa leivinparilla irtopohjavuoka ja painele keksinmuruvoi sekoitus pohjalle. Laita jääkaappiin. Massa: 6 liivate lehteä 2,5 dl kermaa 2,5 dl flora vanilla 400 g Philadelphia juustoa 100 g Violan vaniljatuorejuustoa Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään 10 minuutiksi. Nosta liivatteet kattilaan (älä purista vettä pois) ja sulata liivatteet. Anna jäähtyä. Vatkaa

Mummin suklaahippukeksit

Kuva
Poikieni mummi oli tulossa kylään ja kyselin pojilta (3v ja 5v) leivonta toiveita. Pitäähän meillä jotain tarjottavaa olla. Yhdestä suusta pojat vastasivat että keksejä. No, mehän toivotimme siis mummin tervetulleeksi näiden keksien kera. 125 g voita ¾ dl sokeria ¾ dl fariinisokeria 2 tl vaniljasokeria 2 munaa 3 dl vehnäjauhoja ½ tl leivinjauhetta 200 g suklaata Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat yksitellen ja välillä vatkaten. Lisää kuivat aineet. Hienonna suklaa karkeaksi rouheeksi tukevalla veitsellä leikkuulaudalla. Lisää rouhe taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Tee taikinasta palloja uunipellille leivinpaperille ja lytistä niin että keksit ovat puolen sentin paksuisia. Kypsennä 175 asteessa uunin keski/yläosassa n. 12 min tai kunnes kypsiä. Jäähdytä.

Amerikkalainen juustokakku

Kuva
Halusin tehdä jotain suussa sulavaa mutta en halunnut nyt tähän jälkiruokaan käyttää yhtään suklaata. Ainakin omasta mielestä kaikki jälkiruokani on koostunut suklaasta. Vaihtelua välillä. :) 200 g Digestivekeksejä 100 g voita 4 kananmunaa 2 tl vaniljasokeria 600 g maustamatonta tuorejuustoa 250 g mascarponejuustoa 2 dl sokeria 2 rkl perunajauhoja Murskaa keksit. Sulata rasva. Sekoita rasva ja keksit tasaiseksi taikinaksi. Aseta leivinpaperiarkki irtopohjaisen kakkuvuoan (halk. 24 cm) pohjan väliin. Taputtele taikina pohjalle ja reunoille. Erottele keltuaiset valkuaisista. Vaahdota valkuaiset erikseen kovaksi vaahdoksi. Sekoita keltuaiset ja loput täytteen ainekset ja vatkaa seos huolella tasaiseksi. Nostele varovasti valkuaisvaahto joukkoon.

Mahdottoman mehevä suklaakakkupohja

Kuva
200 g voita 175 g tummaa suklaata 4 kananmunaa 2 ½ dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 1 ½ dl tummaa kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria ½ tl suolaa 150 g creme fraichea Vuoraa 20cm vuoka leivinpaperilla (rytistä ensin leivinpaperi mytyksi, näin saat sen helpommin aseteltua vuokaan) ja laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Paloittele suklaa ja voi kulhoon. Sulata mikrossa tai kattilassa. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita jäähtynyttä voi-suklaa seosta, kuivia aineita ja creme fraichea vuorotellen sekaisin. Paista uunin alaosassa n. 35 minuuttia. Kakku saa jäädä kosteaksi keskeltä. Anna jäähtyä rauhassa, mielellään seuraavaan päivään jos vain maltat.  Täytteenä punaherukkamoussea . Päällä suklaaganashe. 100g tummaa suklaata ½ dl kuohukermaa

Suklaawrap / suklaarulla

Kuva
Tämä on avian loistava ja herkullinen jälkiruoka tai muuten vain herkku. :) Tarvitset vain: paketin vehnäpaahtoleipää 100 g suklaalevitettä tai Nutellaa 100 g suklaatuorejuustoa mansikoita Munaa voiteluun ja voita paistamiseen Pinnalle tomusokeria  Leikkaa reunat pois ja kaulitse ohuemmaksi Pilko mansikat pieneksi. Voitele leipä levitteellä ja lisää mansikkarivi   Rullaa leipä kireälle rullalle  Jatka rullaamista loppuun asti Riko muna kulhoon ja lisää tippa vettä että munan rakenne rikkoontuu Paista rullat voissa ja jäähdytä Ripottele tomusokeria pinnalle siivilää käyttäen. Nauti!